Hevoset Unelmana

Hevoset Unelmana

sunnuntai 16. elokuuta 2015

tallin vaihto

Käytiin torstaina 14.8. Kiviojan ponitallilla tunnilla, vaihdettiin siis sinne tunneille. Käytiin siellä siis ekaa kertaa lukuunottamatta sitä kun käytiin kesällä tutustumassa siellä ja ratsastettiin siinä samalla.
Se on tosi kiva talli. Siellä on tosi siistit tallist , kivoja ja hyvän kokosia poneja, moni puolista toimintaa esim. Seuraavalla tunnilla meillä on luultavasti maastoesteitä, siellä myös hypätään, mennään tietysti koulua ja käydään maastossa jossa voi kahlailla vedessä hevosen kanssa! Johonkin postaukseen laitan kuvia kiviojan tiloista kun ei niitä minulla nyt tällä hetkellä ole.

Mutta ettei tästä postauksesta tule liian lyhyt ja kuvaton niin teen tähän vielä sellaisen että valikoin neljä  kuvaa puhelimen kameranrullasta ja teen siitä kollaasin ja selitän mitä kuvassa tapahtuu. Tämän idean olen ottanut Tiian blogista jonka suurin osa varmaan tietääkin, Tiian blogin löydät kun kirjoitat hakuun voitto kotiin!




                                 
1. Tämä kuva on otettu yhden uimarannan hyppytornista. 2. tässä kuvassa oltiin eirillä einolan tallilla heinäkuussa, hevonen kuvassa on Ein falconina "nina" 3. tämäkin kuva on samaiselta leiriltä, kuvassa hyppään Harrilla pikku esteitä. Harris "harri". 4. tässä kuvassa oltiin leirillä tarhakallion ratsutilalla kesäkuussa. Missi kisat olivat juuri loppuneet siksi ponilla kukkia harjassa. Oltiin siis Nannan kanssa pari tässä missi kisa jutussa joten laitetti se yhdessä kuntoon.




 1. Tässä kuva uitosta josta kerroin viime postauksessa, eli jos kiinnostaa nii käy lukemassa se! 2. Tässä kuvassa oltiin pari päivää sitten kaverini Sagan kanssa yhdella uimarannalla jäätelöllä. 3. tämä kuva on otettu Riikasta, Latviasta jossa olin perheeni kanssa pari viikkoa sitten. 4. Tässäkin kuvassa olen Sagan kanssa syömässä Rossossa.




1. Tässä kuvassa on meidän Töpö-kissa. 2. Tämä kuva on siltä samalta tunnilta josta ensimmäisessäkin kollaasissa. Eli siis Einolan tallin leiriltä, ja hevonen on se sama Harri joka siinäkin kuvassa. 3. tässä meidän kanat puussa. 4. tässä kuvassa oltiin Nannan, Sagan ja Siljan kanssa kaupungilla, hihi. (kuvassa Nanna)


Teen tälläisiä postauksia jatkossakin ja niin varmasti Nannakin!

-janita



lauantai 8. elokuuta 2015

Hevosten uittoa!


Tänään oltiin Julian ja Julian kaverin Kaisan kanssa tallilla. Kaisa oli lähdössä uittamaan Reiskaa ja löhdettiin sitten julian kanssa mukaan kävellen. Kaisa anto sitten meijänki uittaa Reiskaa.   


Uittamassa (mukaan lukien sinne meno ja tulomatkat) meillä kesti lähemmäs kolme tuntia.

Ensin tultiin tallille puoli kymmenen aikaan, mentiin suoraan laitsalle ja otettiin Juntti, Reiska ja Zicko mukaan talliin. Reiskalle laitettiin suitset ja sitten lähdettiin.
Jonkin ajan päästä oltiin perillä uittopaikalla. Ensin Kaisa uitti vähän aikaa, sitten mie hyppäsin Reiskan selkään, sen jälkeen Julia uitti Reiskaa. Kunhan oltiin valmiita niin lähdettiin takaisin kohti tallia. Kunha päästiin tallille niin hoidettiin ponit pois ja sitten ne lähti takas laitsalle. Sen jälkeen harjattiin aasit, Nene ja Rusina, käytiin myös ratsastamassa vähän Nenellä niin, että Julia talutti Neneä varmuudenvuoksi, koska se on aika arvaamaton. Mie taas talutin Rusinaa edellä, koska Nene on niin itsepäinen eikä liiku ilman kaveriaan mihinkään. Sitten kun oltiin saatu kaisa sen pyörivän aasin selkään niin lähdettiin kävelemään tielle, ei ehditty kävellä kauaakaan kun Nene jo säikähti ja juoksi Rusinan pehvaan kiinni ja sitten sekin säikähti ja astui kengälleni, mutta kyllä ne molemmat pysähtyivät ihan kiltisti eikä mitään käynyt. Paitsi se, että Kaisa putosi selästä kun ei ollut varautunut kiihdytykseen. Kaisa lähti sitten vähän puhdistamaan haavaa joka tuli putoamisesta. sen jälkeen vaan talutettiin aaseja ja vietiin ne tarhaan. Kun se oltiin tehty mentiin siivoamaan aasien ja Leiu-ponin pihattoa. Sen jälkeen mentiin vielä syöttämään selästä Leiua ja Staraa. Kun oltiin se tehty Kaisa soitti äitinsä hakemaan meitä. Sillä välin käytiin sömässä vähän vaapukoita siitä tien reunassa olevasta puskasta. Kotiin tallilta lähdettiin kuuden aikaan.
Ainiin, tallilla oli myös neljä pientä kissanpentua!
Tähän loppuun vielä yritän laittaa pienen video pätkän sieltä uitosta, ennen ainakin on ollut niin, että se video ei näy mobiililaiteella eli puhelimella vaan näkyy ainostaan tieokoneella, joten mikäli se niin on ja tahdot sen nähdä niin katso tietokoneelta! Vielä sekin, että video on luultavasti TODELLA huono laatuinen

-janita